Tärkeä asia oli ollut pitkään monelle todella tärkeä asia, joten se herätti suuria tunteita luokkatovereitten keskuudessa. Pekka jatkoi valheensa kertomista - tekihän se hänestä luokan suosituimman ja vaikutusvaltaisimman, vaikka valta olisikin perustunut valheeseen.
Pekka nautti saamastaan huomiosta. Hän ei malttanut olla toistamatta valhettaan uudelleen ja uudelleen, välillä tarinaansa laajentaen ja värittäen.
Pekan valhe käsitteli tärkeää asiaa niin harvinaisesta lähtökohdasta, että häntä pidettiin tärkeän asian suhteen erityisenä asiantuntijana ja muidenkin koulujen oppilaat halusivat kuulla hänen kertovan tarinaansa. Eräänä päivänä, kun Pekka oli toistanut valheensa moneen kertaan, muutamat luokkatoverit alkoivat epäillä hänen sanojaan.
Liisa ja muutamat muut alkoivat esittää kysymyksiä, mutta Pekka ei halunnut myöntää valhettaan. Pekan ystävät suuttuivat! Olihan kyse heille kaikille todella tärkeästä asiasta, josta Pekalla oli ainutlaatuista totuutta kerrottavanaan! Pekkaa harmitti, että kaikki ei mennytkään niin helposti kuin hän oli toivonut, niinpä hän syytti Liisaa valehtelijaksi peittääkseen omaa valehteluaan.
 |
| apdk / flickr.com |
Koko luokka alkoi riidellä, mutta sekään ei saanut Pekkaa luopumaan vallastaan ja myöntämään valhettaan. Pekka huomasi, että riita olikin hänen valheensa kannalta hyvä. Jos kaikki riitelivät, huomio siirtyi pois hänen valheestaan. Pekka tiesi, että aina löytyisi joku, joka vielä uskoisi hänen valettaan.
Siispä Pekka pysyi taka-alalla ja antoi luokkatovereiden jatkaa riitelyään ja mielensä pahoittamista. Jos riita laantui ja luokkatoverit pysähtyivät pohtimaan tilannetta yhteistuumin, Pekka muistutti kaikkia tärkeästä asiasta ja siitä, miten pahalta hänestä tuntui tärkeän asian tärkeimpänä puolustajana, että Liisa valehteli ja epäili hänen tarinaansa ja tarkoitusperiään.
Ja jälleen alkoi riitely. Ja jälleen unohtui alkuperäinen valhe.
Pekka ei koskaan myöntänyt valhettaan luokkatovereilleen. Ei edes sen jälkeen, kun opettaja kuulusteli häntä ja yritti Pekkaa nolaamatta kertoa luokalle, että Pekka ei puhunut totta.
Mahdottomaan tilanteeseen joutuessaan hän kertoi opettajan poistuttua tarkoittaneensa jotain muuta kuin mitä muut muistivat hänen sanoneen ja toivoi, että luokkatoverit olisivat liian laiskoja tarkistaakseen asian tai liian epävarmoja luottaakseen omaan muistiinsa.
Ja lopulta silläkään ei olisi väliä, sillä aina löytyisi joku, joka uskoisi valhetta, kunhan sitä jaksaisi riittävän vakuuttavasti toistaa.
Liisa ja yhä suuremmaksi kasvava joukko luokkatovereita ei enää uskonut Pekan valheita ja vastusti avoimesti Pekan vallankäyttöä siitä huolimatta, että valheeseen uskovat sanoivat heitä valehtelijoiksi ja kiusaajiksi. He eivät halunneet, että kukaan joutuisi uskomaan valheisiin. Eivätkä he hyväksyneet tärkeän asian vääristämistä Pekan vallan välineeksi.
Tarina ei kerro, miten Pekalle ja Liisalle lopulta kävi. Se paljastuu varmasti aikanaan.
Mikä siis on tarinamme opetus?
Tämän tarinan kaltaisia kertomuksia ovat Suomen koulut täynnä. Monessa luokkahuoneessa on luokan vallanpitäjä, joka muita ohjailemalla pyörittää koko luokkaa omien etujensa saavuttamiseksi.
Usein hänenlaisiaan koululaisia kuvataan sanalla "kiusaaja". Usein hän yrittää siirtää huomion pois kiusaamisesta väittämällä itse olevansa kiusattu ja väittämällä vastustajiaan todellisiksi kiusaajiksi.
Kiusaamisen estämisessä avainasemassa on kyky tunnistaa todellinen kiusaaminen ja mekanismit sen taustalla. Ilman sitä, olemme hukassa. Ilman sitä, päädymme tahtomattamme ja aivan liian helposti huijatuiksi, todellisen kiusaajan kovaäänisiksi puolustajiksi.
Tunnistatko sinä kiusaajan?
Kumpi on sinun mielestäsi tämän tarinan kiusaaja:
Pekka vai Liisa?
- - - - - -
* Tarinan nimet ja tapahtumapaikka on muutettu siinä esiintyvien henkilöiden suojelemiseksi. Tarina ei ole fiktiivinen. Se perustuu tositapahtumiin, tosihenkilöihin, todellisiin tunteisiin ja ennen kaikkea - valitettavan todelliseen valheeseen.
Adamson's Grunter
